Lapsen kasvattaminen ulkomailla saattaa johtaa erikoisiin tilanteisiin kotimaassa lomaillessa. Lapselle täytyy selittää miksi raitiovaunupysäkillä haiseva ja rivoja huuteleva mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Hän on juonut liikaa alkoholipitoisia juomia, vuosien ajan. Tämän selityksen kuultuaan lapsemme oli jonkin aikaa kauhuissaan aina kun alkoholin nauttiminen mainittiin meidän perheessämme ensimmäisessä persoonassa. Pelko meni pian ohi, kun mitään ihmeellistä humalakäyttäytymistä ei ilmennyt. Alkoholisteja on tietenkin kaikkialla maailmassa, mutta Helsingissä heihin ei voi olla törmäämättä.
Joissain maissa alkoholista nautitaan, ja siinä on sen nauttimisen syy. Amsterdamissa on laitonta esiintyä humalassa kaduilla, mutta alkoholin juominen kaduilla ei ole luvatonta. Välillä näkee ilmeisesti amerikkalaisia turisteja, jotka juovat olutta paperipussiin piilotetusta pullosta. Turhaa vaivannäköä.
Koska täälläkin on rappioalkoholisteja ja kaiken sorttisia sekakäyttäjiä, on joihinkin puistoihin ja isompien keskustan kauppojen eteen lätkäisty alkoholikielto. Siitä ilmoitetaan punavalkoisen varoituskolmion avulla. Kolmioon on kuvattu huteralla viivalla piirretty pullo, joka kallistuu uhkaavasti niin, että lähes kokonaan pois juotu punainen sisältö uhkaa valua maahan. Pullon kyljessä on promillea tarkoittava symboli. Paikallisilla alkoholin nautintakielloilla halutaan suojella asioitaan hoitavaa kansalaista häiritsevältä käytökseltä.
Tyypillinen hollantilailainen puolestaan haluaa suojelua juuri häiritseviltä säännöiltä. Kesän viimein puhjettua Amsterdamiin on suuren lehden toimittaja paneutunut puistossa juomisen ongelmiin. Haastateltujen mukaan itsensä ongelmattomaksi mieltävä kansalainen on valmis käymään läpi oikeusprosessin puolustaakseen vapautta pelata petankkia olutta nautiskellen. Minun on helppo ymmärtää häntä, samoin kuin paikallisen poliisin, sillä hollantilaiseen kulttuuriin ei kuulu ajatus alkoholin perimmäisestä pahuudesta.
Samaisessa puistossa jossa petankin pelaaja ei saa laillisesti nauttia olutta, on nykyään alue jossa siisti alkoholin nauttiminen on luvallista. Siistin alkoholinkäyttäjän on mahdotonta ymmärtää miksi tietyn veistoksen ympärillä saa kaataa viiniä laseihin ja juoda sitä, mutta läheisellä hiekkakentällä ei. Hupaisaa on se, että ongelmakäyttäjät eivät ole hoksanneet tulla eväsretkeilijöiden sekaan nurmelle, vaan he pysyttelevät puiden varjossa puiston penkeillä. Heidän valintansa on mukavuusnäkäkulmasta perusteltavissa. Myös poliisille kätevää. Toisaalta en ole koskaan nähnyt poliisin puuttuvan kenenkään alkoholinkäyttöön missään puiston eri alueista. Suomalaiseen arkeen verraten alkoholisteista ei ole mitään häiriötä. Kukaan ei ole koskaan räyhännyt minulle tai minun kuulteni muuten kuin selvin päin. Mutta se on toinen tarina.
Tämän tekstin olen kirjoittanut vuonna 2006 Amterdamissa asuessa. Löysin sen vanhoista tietokonekansioista kun haeskelin jotain työhön liittyvää. Lapsi on tänä keväänä saanut nauttia koulussa huumevalistusta. Muutenkin alkoholi on suomalaisen arjessa aina ajankohtainen aihe.
Sittemmin olen oppinut, ettei Yhdysvalloissa saa juoda alkoholia kadulla, vaikka pullon piilottaisikin paperipussin sisään.
Sittemmin olen oppinut, ettei Yhdysvalloissa saa juoda alkoholia kadulla, vaikka pullon piilottaisikin paperipussin sisään.
Comments
Post a Comment